23.8.2012

Voivoivoivoileipä, kuinka väsyttää!

Tutustumisviiikolla kyllä tekemistä riittää, niin pakollista kuin vapaaehtoistakin. Ollaan siis mm. tehty itsellemme pyykkipussit ja saatu melkein neljän tunnin perehdytys lattianpesun kiehtovaan ja kimuranttiin maailmaan. Hassu Hatuntekijä ja Valkea Kellokani ovat molemmat todella tarkkoja huoneen siisteydestä, mikä ei tietenkään olepaha asia. Herttakuningatar ei koskaan ole nähnytkään moppia ja ihmemaan Liisallla oli paljon tekemistä tiskiharjan tutkailussa. Tämä villiananas tosin seuraili tilannetta ymmärtäväisin mielin pestyään ikkunat (koska ei satanut ensimmäistä kertaa kahteen päivään). 

Meikäläisen kuolemaksi koituva pyykkipussi

Keskiviikkona oli aika tutustua ainevaihtoehtoihin stereotypisten Amerikkaleffojen "subject fairin" avulla. Opettajien ja kakkosvuotisten kanssa käytyjen keskustelujen (ÄLÄ ota Kiinaa, se on ihan järkky kielenä!!) jälkeen suunitelmissa olisi seuraavaa:


Englanti LanLit (SL)
Espanja (SL)
Filosofia (HL)
Matematiikka (SL)
ESS (HL)
Teatteritaiteet (HL)

Ja pienenä infona SL= Standard level, eli ainetta käsitellään Suomen lukiotasolla ja HL= High level, jolloin aineeseen perehdytään yliopistotasolla. Espanja saa uuden yrityksen koska opettajana on espanjalainen tulta ja tappuraa ympärilleen kylvävä sisupussi. LanLit puolestaan tarkoittaa Language and literature eli käymme läpi sekä teoksia että luvassa on väittelyharjoituksia. ESS (ei mitään tekemistä energiajuomien kanssa) on Enviromental subjects and studies, joka kattaa maantiedon ja ihmisoikeuksien sekä politiikan ja talouden välimaaston. Siinäpä niitä, toivon vaan että kaikki mahtuu...

Ja tässä pari kuvaa "omistettu ihmisille":

Markukselle lampaita, niitä on täällä toooosi paljon (plus lehmiä)

Ja Maijalle&kumppaneille: tässä on mun uusi elämä. Se lepää mun sängyn katossa :D

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tosiaan UWCRCN on ainoa UWC:n kouluista, jossa ei ole minkäänlaisia aidattuja rajoja. Kaikki villit rastapäät ja ylienergiset touhottajat saavat kirmata vapaana ympäri vuoria. Käyttääkseni tätä alustusta ponnahduslautana, aion nyt mainita vuorikiipeilijä/-vaeltajaurani alkaneen. Kiipesin tuossa iltasella lähimpänä kampusta sijaitsevalle vuorelle sateen tauotessa. Ylös pääsyyn meni n. 50 minuuttia, mutta alastulo otti puolitoista tuntia. Kiitos liukkaiden juurien ja mudan, tulin "suutuspäissäni" potkaisseeksi läpi eräästä lahosta polun puunrungosta ja omistan nyt kauniin mu(i)stelman vasemmassa sääressäni. Ja ihan varmuuden vuoksi, tässä pari kuvaa (siis reissusta, EI jalasta :D):

Eli tässä kuva otettuna alaspäin. Hienosti näkee kaikki vuoret ja meidän oppilaskylän ja kaiken...

Ja kuulemma pitää olla yksi tämmöinen kuva, jotta voi varmasti todistaa itse olleensa liikenteessä x)

Päiväohjelmassa oli kävelyretki Flekkeen ja Jokerikauppaan, sekä perehtymistä toisten ihmisten kulttuureihin. Tutuksi alkaa pikkuhiljaa tulla mm. ohjaajamme Chris, joka leipoo mahtavia skonsseja ja jonka Bob-koiralla on ADHD. Tutustuin myös Walesista tulevaan Hagridiin, jonka kanssa olisi suunnitelmissa juoksennella päällisinä tai päättöminä ympäri kampusta. Huomenna tarkoituksena lukita ainevalinnat ja pitää pienet ykkösten illanistujaiset.

Kärsimyskyrsimysmaksimus tosin yllätti tänä aamuna, kun kantapään kautta huomasin tyynyni olevan pelkkää kuraa. Luurankoratina kutsuu aamuisin!

Palaillaan taas, on kivaa että jaksat lukea!!

21.8.2012

Seikkailu ihmemaassa on alkanut!

Bergeniin pääsyssä ei sinänsä ollut ongelmia, vaikka tämän villianananaksen ensimmäinen yksinlento olikin kyseessä. Onnekkaana sattumana matkatavaraselvityksen tädillä oli hyvä päivä ja "pieni ylipaino" (jotain 5:n ja 6:n kilon väliltä) annettiin anteeksi...

Inhottavista ilmakuopista hulimatta Norjan maisemia kehtasi ihastella...

Random saari, joka seisoi keskellä ei-mitään= tuonne mä muutan!

Vuristoa riittää, ups and downs....

Pilvilinna, joka suorastaan kerjää romauttamista ;D

Bergenissä ei ollut ongelmaa löytää oikeaa porukkaa. Valitettavasti kuljetus itse koululle ei ollut paras mahdollinen. Pikkubussin takavalojen vilkkuessa ilmoitettiin seuraavan kyydin saapuvan kuuden tunnin kuluttua. Noh, olipahan aikaa tutkailla Bergeniä!

Kuka kaipaa väripilkkuja?

Bergen ja looginen- kaksi sanaa jotka eivät kohtaa!

Katutaidetta esiintyi monissa muodoissa, graffitit mukaanlukien

Voisin kehdata väittää kuvassa olevan jonkin sortin kuningattaren?

Keskustan puutarhassa harrastettiin meditointia...

 Ja niin mateli kuusi tuntia puoliverisen prinsessan ja suklaasilmäduon kanssa. Vaikka englanti taittuikin jo sujuvasti, päätimme yhteistuumin (oikeastaan puolivahingossa) jatkaa puoliverisen prinsessan kanssa kommunikointia ruotsiksi.

Vihdoin ja viimein pääsimme kahdeksan aikoihin lähtemään kohti koulua. Parin tunnin ajon ja tunnin lauttamatkan jälkeen saavuimme kampukselle klo. 00.30. Silmät puoliummessa heräsimme sydänkohtaukseen bussin kimppuun hyökättäessä. Kannibalistiset kakkosvuotiset paukuttivat liikkuvaa peltipurkkiamme ja karjuivat henkensä edestä ykkösten täristessä heiluvan ajoneuvon sisällä kuin haavan lehdet. Kun auto pysähtyi ja sisään tulvi huutavia ihmisiä, oli aika löytää tulevat huonetoverit. Itse sain railakkaan ja erityisen lämpimän vastaanoton huoneeni toiselta kakkoselta, joka tästä lähtien myös Hassuna Hatuntekijänä tunnetaan. Kun viimein saimme raahauduttua huoneisiin, vei tuutilulla mennessään kielten sekamelskan pumpulipilviin.

Ensimmäisenä virallisena päivänä Hassu Hatuntekijä näytti meille kampusta. (Päädyimme testaamaan vuonon veden lämpötilaa hyppäämällä laiturilta kesken kierroksen.) Itse aion sen myös teille hyvät lukijat esitellä, mutta hiukan myöhemmässä vaiheessa. Nykyisenä kotinani toimii siis Norja-talo, huone 103. Huonetovereikseni tähän Ihmemaahan siunaantui teehetkistä nauttiva hurmaavalla tavalla vinksahtanut (aivan kuten minäkin) Hassu Hatuntekijä, myöskin kakkosvuotinen tällä hetkellä keppien varassa kävelevä nököhampainen Kellokani, ykkösvuotisen kohtalon kanssani jakava kuvankaunis Ihmemaan Liisa sekä tietenkin ylväs Herttakuningatar. Kaikki erilaisia, kaikki suvaitsevaisia. Parempaa seuraa en olisi voinut toivoa!

Tutustumisviikon ohjelma on todella intensiivinen ja tänään keskityttiin sääntöihin sekä kampuksen käytön opetteluun. Jos joku nyt ei vielä tätä osoitetta muista/ole saanut niin tässä tulee:

Lotta-Maria Feldt
UWC Red Cross Nordic
N-6968 Flekke, Fjaler
NORGE

Että jos kaipaat tai haluat muistaa jotenkin, kaikki ovat tervetulleita yllätyksiä! (Vink vink vink...)

Kaiken hulinan ja ihmisiin tutustumisen, tavaroiden purkamisen ja uusien asioiden sisäistämisen lisäksi tämä villiananas onnistui löytämään aikaa pienelle harhailulle. Raikas ilma ja luonnon hiljaisuus ovat molemmat vain pieni osa tätä ihmemaan mahtavuutta. On vaikeaa uskoa omaa katsettaan, omia silmiiään sillä katsoo minne vain, löytää aina jotain uutta ja kaunista. Kornia, mutta totta. (Niin pelottavaa kuin se onkin myöntää.) Vaikken paremmin paikkoja esittelekään, laitan silti pari kuvaa, ihan vain käsityksen saamisen kannalta!

Mitä tästä nyt voi sanoa, wow??

Tämä sillalta, joka yhdistää kahta pikkusaarta keskellä vuonoa. (Kampus on VALTAVA)

Juu, siinä taisi olla päivittelyt tällä kertaa, huomenna jatketaan!

VIHDOINKIN TÄÄLLÄ!!!

6 päivää...

140km/h eikä tunnu missään!

Tänään sai viettää ihanaa ja kaivattua laatuaikaa oman iskän kanssa. Melkein viisi tuntia hurahti ajelemalla vanhalla kunnon Yamahalla ristiin rastiin. Lähes 250 kilometriä taittui hurahtaen Anjalan, Orimattilan, Mantsälän ja Porvoon kautta. Suomen luontoon perehdyttiin katselemalla Hiidenkirnuja Askolassa, tosin portaiden ramppaaminen ajovetimissä näillä geeneillä vei puhdin aika pikaisesti. Pääasia että ne tuli nähtyä ja vielä hyvässä seurassa.

Siinä sitten pyörän selässä keskellä peltomaisemaa tuli syvän henkäyksen mukana pieni riipaisu. Auringonvalossa kylpevä Suomi on kaunis. Porvoon vanhakaupunki ja pikkukylien keskustat kaikki tyyni jäävät mieleen. Ja kaiken kruunasi harvinainen kahdenkeskeinen aika. Olin onnellinen.

Moottoriteiden kiihdytykset, paine koko kehossa ja huumaava ilmavirtaus on kaikki mitä ajatteluun tarvitsee. Päivä oli mitä mainioin ja sai todella valmistautumisen ajatuksen aivan uudelle tasolle. Nyt kyllä jaksaa.

Plus että koskaan ei tiedä milloin seuraava tällainen hetki taas tulee. Varsinkaan tässä tilanteessa.

6 päivää...

8 päivää...

Jaaaahas!

Kyllä nyt voisin väittää olvani onnellinen ihminen!
Jo viikko sitten olin saanut käskyn varata tämän lauantain vapaaksi kaikista menoista. Perusteluna oli aluksi ollut kahdenkeskeinen ajanvietto minulle tärkeän ihmisen kanssa. Jostain syystä niskavilloja kuitenkin kutitteli ja jokin tuntui olevan pielessä...

Niin sitten alkupäivä kului pelotavan normaalisti. Takaraivossa nakersi ainoastaan tietynlainen kaupungin "autioituminen". Missään ei näkynyt "mun morsoja" ja kun kyselin asiasta, sain vastauksina vain vältteleviä arvailuja. Iltapäivällä ehdotuksena oli kiertää viimeisen kerran Meriniemen (rantaviivaa seuraava kävelytielenkki) lenkki. Pois alta suoritetun harhautuksen jälkeen saavuimme autiolle "juhlapaikalle". Yhtäkkiä valtavan metelin saattelemana kymmenet ihanat ihmiset nappasivat tämän villiananaksen naurunsekaiseen halien ja huuteluiden sekamelskaan! Ympäri Suomen saapuneet, aikaansa uhranneet ihmiset olivat järjestäneet mitä ihannimmat illanvietot tervemenijäislahjoineen ja liikuttavine puheineen.
Pöydät herkkuja notkuen ja tulen heittäessä pehmeitä varjoja tämän sekalaisen sakin kasvoille, ihan tippa linssissä nautin näiden ihmisten seurasta. Kuplivan naurun kutitellessa kurkkua tajusin, etten loppujen lopuksi koskaan tule olemaan yksin. Aina tulee olemaan joku jolle hymyilla. Aina on joku, joka hymyilee takaisin.

Tästä syystä päivän biisinä oli Samuli Edelmanin "Juhlat alkakoon"
(http://www.youtube.com/watch?v=1xRFiHcO_GU)

Kaikki se voima jonka sain siitä että joku välittää, olisi nyt tarkoitus valjastaa huoneen vihoviimeiseen raivaukseen. Huomenna nähdään kuinka pitkälle tällä pötkittiin!

8 päivää...

14 päivää...

Oijoijoih!

Kyllä kelpaa kirjoitella Helsingin Crowne Plazan kattohuoneistoloungesta! Ikkunasta näkee auringon viimeisten säteiden leikkivän keskustan kattojen harjanteilla ja massu on mukavasti täynnä herkullisia iltapalabuffetin antimia.
Päivällä sai viettää aikaa ihanan kummipojan kanssa puistossa riehuen (kumpi riehui enemmän, kummi vai poika, sitä en paljasta ;)) ja kohta olisi suunta hotlan salille.
Ei voisi paljon parempia kirjoitusolosuhteita olla.

Päätettiin sitten parhaimman paikan tullen ottaa aikaa ihan vain "perheen kesken" ja paettiin äidin ja Markuksen kanssa Helsinkiin. Tarkoituksena olisi tsillailla kolme päivää juniorisviitissä sekä keskustassa, ja mennä porukalla sinne minne nenä (tai käsi tai jalka tai vaikkapa korvannipukka) vie. Tietynlainen taivaallisuus siinäkin, että suunnitelmia on plus miinus nolla ja kaikki ovat sitoutuneet tähän ajattomaan nautintoon...
Ainoana suunnitelmana olisi metsästää rakkaille (ja ensimmäisille lähes vuoden kestäneille) superstareilleni luotettavia seuraajia. Huomenna siis kenkäkauppaan mars!

Päivän biisinä on soinut jukka Pojan "Älä tyri nyt" (http://www.youtube.com/watch?v=WfzYXN_MuwI) Sinänsä hiukka outoa, sillä Jukka Poika ei koskaan ole kuulunut mihinkään henkilökohtaisiin lemppareihin. Kai sanoitukset lopulta on iskenyt tai vastaavaa, en oikein osaa kuvailla...

Mutta nyt kohti salirääkkiä... Ahh, elämä on ihanaa!

14 päivää...

16 päivää...

On se jännää...

Legoeffekti on kovasti tuntunut aivoissa ja ajattelutavoissa vahvistuvan. Kesken kaiken tulee mieleen asia (yleensä lähtöön liittyen) kysymyksen muodossa. Se ilmestyy mun "valmistautumisseinään" eräälaisena aukkona. Silloin silmien takana tapahtuu semmonen pikakelaus, niinkui kaikissa scifileffoissa aina tulee jos hypätään avaruusaluksen kanssa johonkin hypernopeaan modeen ja koko ympäristö muuttuu viivoiksi, ja sitten *padam*, vastaus kysymykseen on löytynyt. Vastaus täytyy kuitenkin työstää kysymykseen sopivaksi ja taivuttaa se legopalikaksi. Palikan kanssa hurautetaan takaisin *whump* seinälle ja asetellaan palikka paikalleen ja *tadaa*, taas oon vähän valmiimpi lähtöä varten. Koko prosessi kestää vain murto-osa sekunnin mutta energiaa se tuppaa viemään.
Tämä varsinkin ilta-aikaan harrastettuna useaan otteeseen on tupannut jättämään jälkiään ihan päivänkin perusfiiliksiin. Miellummin kuitekin käsittelen asiat näin tässä kaiken "lomassa" kun että pitäisi istua itsensä kanssa alas ja pitää henkisiä yksinpuhelutia ja rohkaisulausahduksia itselleen...

Vaatekaappiakin on tullut laitettua uusiksi ihan luvan kanssa, ja nyt voi ajatella oikeasti mistä tykkää. "kasvamisen varaa" ei enää tarvii jättää (mitä nyt leveyssuuntaan) ja jotenkin outoa on katsella ja miettiä uusia pukeutumismahdollisuuksia.
Pelastusarmeijn kirpputoria ilahdutin kahden suurimman ikeakassin täydeltä vaatteita olevan lahjoituksen muodossa kavereiden kuorittu kermat päältä.
Ulkoiluvaatteet on käsitelty jollain ihmesadetusaineella ja koska pyykkihuoneesta katkesi illalla pesuajan loputtua sähköt, ei osasta mun ulkokerrastoa menis varmaan luoditkaan läpi. Enää täytyisi metsästää jostain hyvät tennarilenkkarit (koska tuo meidän kotihengetär meni heittämään mun superstarit veks) ja sitten olisi vaateasiat kunnossa.

Tänään on maistunut raskas musiikkii syystä tai toisesta.

16 päivää...

18 päivää...

Kuuntelin Maija Vilkkumaaan "Lottovoittoa" (http://www.youtube.com/watch?v=jYYb788g1hU) ja alkoi pikkuhiljaa todellisuus jyskyttää takaraivossa.

Kotona kiivas (eli letkeä ainoastaan äidin hoputuksella edistyvä) pakkaaminen on jo edistynyt tilanteeseen äx. Tavoitteena olisi muuttaa keittiön nurkkaan (nainen tietää paikkansa hehheh...) ja luovuttaa huone äidille ensi viikolla. Pari lastillista askartelu- ja maalailukamoja kippasin jo iskänkin kaappeihin isovanhempien avustuksella, eli suvun hyödynnysosio on aika hallussa :D

Noei, onnekas olen kun on ihmisiä jotka välittää.

Kävelin näytöksestä kotiin ja kymmenen kilometrin aikana yllätin itseni liian moneen otteeseen ajattelemasta lähtöä.

Tunnetiloissa on alkanut ilmetä inhottavia vuotoja. Yritä siinä nyt siten vakuutella kaikkia siitä miten jännittää ja juu on niin hienoa ja oijoijoi miten mahtavaa ties kuinka monennen sadannen kerran. Jaa, kai niinkin voisi sitä hehkuttaa ja fiilistellä, mutta ei.

Ei.
Piste.

Vielä ei ole tunnevyöryjen aika. Tulkoon kun ovat tullakseen ja siihen mennessä nautin pienistä onnen ja huolenhippusista päivä ja hetki kerrallaan.

Juu olipa taas sekavaa, mutta semmosta se elämä (varsinkin tämän villiananaksen) välillä on :3

18 päivää...