18 päivää...

Kuuntelin Maija Vilkkumaaan "Lottovoittoa" (http://www.youtube.com/watch?v=jYYb788g1hU) ja alkoi pikkuhiljaa todellisuus jyskyttää takaraivossa.

Kotona kiivas (eli letkeä ainoastaan äidin hoputuksella edistyvä) pakkaaminen on jo edistynyt tilanteeseen äx. Tavoitteena olisi muuttaa keittiön nurkkaan (nainen tietää paikkansa hehheh...) ja luovuttaa huone äidille ensi viikolla. Pari lastillista askartelu- ja maalailukamoja kippasin jo iskänkin kaappeihin isovanhempien avustuksella, eli suvun hyödynnysosio on aika hallussa :D

Noei, onnekas olen kun on ihmisiä jotka välittää.

Kävelin näytöksestä kotiin ja kymmenen kilometrin aikana yllätin itseni liian moneen otteeseen ajattelemasta lähtöä.

Tunnetiloissa on alkanut ilmetä inhottavia vuotoja. Yritä siinä nyt siten vakuutella kaikkia siitä miten jännittää ja juu on niin hienoa ja oijoijoi miten mahtavaa ties kuinka monennen sadannen kerran. Jaa, kai niinkin voisi sitä hehkuttaa ja fiilistellä, mutta ei.

Ei.
Piste.

Vielä ei ole tunnevyöryjen aika. Tulkoon kun ovat tullakseen ja siihen mennessä nautin pienistä onnen ja huolenhippusista päivä ja hetki kerrallaan.

Juu olipa taas sekavaa, mutta semmosta se elämä (varsinkin tämän villiananaksen) välillä on :3

18 päivää...