VAROITUS, tämä on romaani!!

Juu tuota...
Siis...

En edes pyydä anteeksi pitkästä välistä, aion vaan kirjoittaa.

Rakas...
Ja tiistaina kävi...
Soitin äidille hiukka huolissani omasta asiasta...
Ja se tuli...
Yllätyksenä...
Ja rysähti...
Ja...
Joo en voi sitä paremmin selittää, sanat ei vaan suostu yhteistyöhön..



Pappa siirtyi ajamaan taivaiden valtateitä.





Olen tämänkin päivityksen kirjoittanut uudestaan ja uudestaan, kumittanut ja lisäillyt, miettinyt parempaa ilmaisua, raivostunut ja kumittanut taas.

Niin kamalan itsekkäästi kun nyt ensimmäistä kertaa (anteeksi vain) otan henkilökohtaisen vuodatuskulman asiaan, TÄLLÄ HETKELLÄ menee ihan mukavasti.
Kananainen, Sinimies, Marilyn ja monet muut ovat olleet valtavana tukena ja siitä suuri kiitos.
Kai tätä kirjoittelua voisi ajatella jonkinsorttisena terapiana tai pikkuhiljaisena ylipääsynä...

Mene ja tiedä.

Mutta niin meni siinä kaksi ensimmäistä päivää suremiseen sängynpohjalla. Hetkeksi kaikki tyhjeni. Järkyttävä yksinäisyys kietaisi kuolonkankeat sormensa tiukasti keuhkojen ympärille. Voimaton väsymys raastoi sielua ja kehoa painajaisten riivatessa parin tunnin yöunia.

Ja pahinta oli fyysisen kontaktin puute. Sähköposteissa kaikuivat lähes tunteiden ontot kaiut ja ensimmäiset skypetykset ja puhelut saivat tämän villiananaksen sydämen väpättämään entistä hätäisemmin.

HALAA MUA!
OTA SYLIIN!
PITELE EDES HETKI!
KERRO, ET KAIKKI ON HYVIN!
Ja niinä hetkinä todella pahainen Ruotsi tuntui maailman loputtomimmalta rajalta koti- ja Ihmemaan välilllä.

Perjantaina koululla vietettiin maailmanlaajuista Peace One Day- juhlaa.
Tähän mennessä itsensä kokoon harsineena, heikkona mutta valmiina kohtaamaan maailman, tallusteli tämä kulahtanut hiipattaja Auditorioon aamumeditaatioon. Siitä sitten hiljalleen arkeen ja juhlahumuun totutellen noustiin.
Jos huvittaa kurkkaista aika mukava video tuosta Peace One Daystä, kannattaa klikata seuraavaa:

http://www.youtube.com/watch?v=yDtJWE0k5BU

Ja illemmalla vain koska siltä tuntui, tekaisin tiikerikakun.
Enkä tietenkään tylsyyden perivihollisena mitä tahansa tiikerikakkua vaan IHKA oikean KISSANMUOTOISEN tiikerikakun :)

Sitä sitten oikeassa seurassa iltahämärissä mutustelin ja mielenmyllerryksiäni tarkoin valitulle availin. (Kielitaidon rajoittuessa päädyin solpottamaan ruotsi-suomi-englanti- comboa, mutta hyvin näytti perille menevän)

Vikonlopun aikana tuli otettua monta hiljaista hetkeä ihan vaan hiljaisuuteen.
Ja siitä se sitten helpottaa...

Kelin kannalta viikonloppu oli mitä uskomattomimman hulppea!


MYYTTINEN AURINKO NÄYTTÄYTYI VIHDOIN!!

Eikä vain kerran tai kaksi, vaan tuo positiivinen pyörylä möllötti taivaalla KOLME PÄIVÄÄ.

Nordikkien teepaita- ja latinojen hupparisää kaivoi homehtuimmatkin kirjaston nurkannuohoojat ulos opiskelemaan.
Ja jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa olivat yöt.

Kirkas uskomattoman tarkka tähtitaivas ilman hitustakaan valosaastetta (täällä ei ole katuvaloja t: mustelma oikeassa polvessa) peitteli Ihmemaan unille jo yhdeksän aikoihin.
Hiljaisuuden peitonkulmaa hyväillen istuskelimme Sinimiehen kanssa katsellen tähdenlentoja.

Mä laskin seittämän.

Kuvan ottanut: Ihmemaan Liisa

 Jostain AIVAN toisesta syystä maanantaina yhdeksän tunnin koulutöiden kiiniottamissessioni keskeytyi nakutukseen. Ikkunassani pällisteli Ihmemaan Liisan lisäksi Symppis ja Huitake. Kova hinku kattopistokkeeni lainaamiseen sai selityksen seuraavana aamuna. Kanttiinaan kömpi enemmän ja vähemmän kynittyjä päitä, niin tyttöjen kuin poikienkin osalta!

Kynsin hampain ananastani suojelleena huokaisin helpotuksesta mutta monilla pällisteltävää riitti.

Näin lopuksi voisin vielä todeta syksyn tekevän tuloaan.

Ilma viilenee, päivät kirkastuvat ja muhevan maan tuoksu vahvistuu.

Lehdet dippaa itseään ruskaämpäriin ja tinttien tyytytys kaikaa.

Vaikka nyt tämä olikin varmaan sekavin päivitys ikinä, on pakko tuntea pientä ylpeyttä sen viimeinkin valmistuessa.

Anteeksi.
Ja kiitos että olet jaksanut tämän romaanin läpi kahlata.

Viileän tuulenpuuskan heilautellessa jopa itsepäistä töyhtöpäätä, eteenpäin mennään.



Seuraavalla kerralla taas paremmin ja positiivisemmissa merkeissä!

Palataan piakkoin!!

17.8.2012

NYT MENEE PIKKUISEN YLI!!


Harvinaisen maanantaisen (ja OMG mikä yllätys SATEISEN) maanantain iltana oli todella vaikeaa ajatella selkeästi. Mikään ei oikein huvittanut ja silti niin moni asia painoi päälle. Lisäksi koko koulun ylä tuntui riippuvan huonon tuulen verho joka kuristi yksi kerrallaan itse kutakin.

Sunnuntai sinänsä (ainakin ilta) oli ollut suorastaan mahtava!
Sinimiehen kanssa katsoimme Populärimusiikkia Vittulanjänkältä suomeksi norjalaisilla tekstityksillä. Kyseisen elokuvan tapauksessa "suomeksi" tarkoitti kertojan lisäksi ruhtinaallista viittä suomenkielistä lausetta loppujen ruotsinkielisten repliikkien seassa. Noh, tulipahan treenattua ruotsia. Ja samalla tuli tehtyä läksyt siltä osalta, ettei Sinimiehen (jonka takia elokuva katsottiin) tarvitsisi enää lukea kirjaa loppuun.

Oliko tuo nyt sitten niin fiksu veto, siihen en ota kantaa.

Itse tosin syyllistyin aivan samaan syntiin katsoessani "Doll's housen" (näytelmä jota luemme World Litin tunneilla) ensimmäisen näytöksen. Tosin syylisyys painoi sen verran rajusti, että seuraavana aamuna kertasin juonen kirjasta itsestään.

Mutta siis tosiaan siellä iltaa istuskelimme ja vietimme Sinimiehen sängyllä sinistä kitaraa rämpytellen ja dubstep (outo urbaani musiikkigenre) kappaleita uuteen uskoon rukkaillen. Yön pimeydessä hiippailin enemmän ja vähemmän sääntöjen mukaisesti kohti kotitaloa kun kesken kaatosateessa törmäsin Marilyniin. Siinä täristen hetken huumassa päädyimme pitämään spontaanin yökylän ja aamulla tämän villiananksen sängystä kömpikin ulos kaksi toisensa niin paljon paremmin tuntevaa ystävystä.

Ja maanantaina tosiaan päivä alkoi suihkun kenkuttelulla. Kun edessä oli vain tunti ennen hyppytuntia ja Cookie breikkiä päätin sinnitellä ilman kanttiinan viemärivettä, Gary kun ei oikein tahdissa aina meinannut pysyä mukana.

Tuulispäänä viiletin siis kohti auvoisaa aamupalaa kun huomasin harmikseni Kananaisen olevan sairaana. Kova alilämpö ja heikotus riivasivattätä pikkuista olentoa ja niimpä hengahdystauot menivätkin enimmäkseen ruuanhaussa ja huomion antamisessa sitä tarvitsevalle.
Täällä huomaa todella joko

A. Olevansa aivan järkyttävän yksin tai
B. Olevansa onnekas ja rakastettu,

kun on kipeänä. Koska Kananainen ei todellakaan ansainnut A- kohtaloa, uhrasin mielelläni pari ylimääräistä juoksureissua ja keskittymishetkeä hänen suuntaansa.
Kun koulu sitten loppui, tapahtui ihmeitä...

SATEENKAARI!!

Ja aurinko ilmestyivät yksissä tuumin taivaalle ja niinpä kauppareissu jalkaisin Flekkeen ei ottanut kuin puoli tuntia suuntaansa. Kun läksytkin oli tehty, tuli pieni tenkkapoo; mitäs sitten?

Noh jonkun verran nyt haluan sanoa asiasta x:

Olen addiktoitunut TSK:hon.

Niille jotka eivät muista mistä on kyse, puhun siis koulumme ja Haughlandin keskuksen yhteisestä salista. Pääpiirteittäin joka ilta tiistaita lukuunottamatta vietän tunnista kahteen tekmällä erilaisia lihas- ja kuntoharjoitteita. Jotenkin siitä on vaan muodostumassa tosi pinttynyt tapa.

 
On yllättävää, miten paljon salilla voi myös olla sosiaalista elämää, sillä mitä ilmeisimmin parhaat juorut kuulee kuntopyörän satulassa. Ja juoruakkojen innostuessa louskuttamaan leukojaan vähän liiankin tiuhaan, tämä ananas suuntaa vihreämmille laitumille punttipuolen suojiin.

Ja ihan on pakko mainita TSK:n aulan piano. Vanha puinen mahtivempele seisoo nurkassa arvokkaan ja jopa hiukan aavemaisen näköisenä. No tietenkin uteliaana otuksena en malttanut pitää näppejäni erossa ja tässä tulos:

Kun sitten hipsuttelin kohti toivottavasti toimivaa suihkua ja lämmintä petiä, taivas repesi. Uskomattoman kaunis ja samalla raaka sade piiskasi koko seutua ja saimpahan napattua aikas mukavan kuvan:

Ja vielä viimeiseksi olen saanut palautetta siitä, ettei musta itsestäni ole tarpeeksi kuvia.
Syynä tähän on yksinkertaisesti se, etten kovin kovasti kameran EDESSÄ olemisesta nauti...
Tässä nyt sitten kuitenkin henkilöille nakki & muusi (tiedätte keitä olette) omistettu oikein tyylikäs teiniposeeraus.

Ja selityksenä seuraava:
Havainnoiva esimerkki tämän villiananaksen vakiotyylistä koululla."The drowned sewer rat" (suom. hukutettu viemärirotta) on aina kovan työn ja vaivan takana. Ei tarvitse kuin astua ulos ovesta ja TADAA, lookki on valmis... :DD

Että tämmöttistä tällä kertaa....

Palaillaan taas!!

13.9.2012

YHTÄ JUHLAA!

Tässä pikkuhiljaa itsekin voisi todeta että päivittäinen kirjoittelu ei oikein ole mahdollista...  Niinpä anteeksi pyydellen ilmoitan että uusia kirjoituksia tulee pari viikossa tästä päivästä lähtien! ^^

Noin.

Nyt kun nöyristelyt on hoidettu alta pois, päästään vihdoinkin asiaan!
Tällä viikolla on juhlittu ja juhlittu syystä jos toisestakin.
Mun ihanaisen kakkosen Johannan syntymäpäivät oli ensimmäisenä vuorossa.

 Yllätysjuhlien kunniaksi tämä villiananas pyöräytti Suomen lipun muotoisen puolukkakakun. (että maistuisikin suomalaiselta) Ironisesti Ruotsinluokassa pidettävät piskeet olivat menestys ja (leipojan onneksi) juhlakalu ihastui kakkuun!!

 Kortin oli askarrellut eestiläistyttö. Kivoilla kommenteilla peitetty Olavinlinnaa suomiväreillä esittävä kortti oli mukava muisto jo sinänsä... (tosin jos sen käänsi ympäri, siluetti muistutti porsasta) Pojat olivat vielä tehneet oikein suloisen videon, jossa jokainen sai tunnustaa rakkautensa omalla kielellään. Valtavia naurunremakoita yleisössä aiheuttivat mm. supernopeudella höpöttävä tiibetiläinen oppilas, jonka suu kävi ja teksityksissä luki vain "tiibetiläinen rakkaustarina". Seuraavaan vatsalihaksia kiduttavaan kikatuskohtaukseen oli aihetta tulisen latinon saadessa puheenvuoron. Kiinalaista suippohattua pidellen kovan selityksen tekstitykset totesivat yksinkertaisesti:"Hablanbabalahablablablanbabconehathabalanbabalanhalahablan...."

Kun videon katselusta hengissä selvittiin oli aika tuhota kakku, joka katosikin parissa sekuntissa. Monet kiitokset saivat ananaksen lähes vaihtamaan väriä :D
 



Parin päivän päästä saapui turhautuneisuus. Liikaa läksyjä, liikaa kiireitä, liian vähän ihmisiä. Pienen hetkisen harkinnan jälkeen ajatus iski; LETTUKESTIT! 
Mikä mahtava tapa yhdistää talon ihmiset mukavan asian ympärille! Parin tunnin päästä Norjatalon etuovessa nähtiinkin lappu

"Norway house pancake-evening!! BE THERE!!"

Kun sitten kolmen litran lettutaikinoita Tietsikkamiehen kanssa sekottelin, sattui Ihmemaan Liisa kulkemaan ohi. Hetken touhua katseltuaan hän totesi miten ikävää on että letut ovat aina samanlaisia. Olisi mukavaa saadaa välillä jotain oikein erityisiä lettuja. Tämä kommentti pisti villiananaksen rattaat raksumaan. Huoneen 103 tarvikekaapissa oli ainakin OLLUT elintarvikevärejä...

Hmmmm.....

Miksipäs ei?

Ja näiden aatteiden tuloksena oli lettuilta vihreiden ja pinkkien lettujen tähdittämänä!

 Ns. "harjoittelulettu" eli ihka ensimmäinen oli hiukan rakkaudella epämuodostunut mutta lopuista tuli aivan oivallisia! (Ainakin nauruista ja hyvästä mielestä päätellen :))

Kahdesaan siinä Tietsikkamiehen kanssa hoideliin paistelupuolta ja koko Norjatalon väki riemuitsi. Lämpimän Nugatin (paikallinen suklaa-pähkinälevite) leijaili kaikkialla ja tunnelma oli katossa. Joku haki huoneestaan akustsen kitaran ja soitteli nurkkapöydällä istuen. Tuli jälleen aivan mahdottoman kotoisa fiilis.
Koska mikään ei koskaan ole tarpeeksi, olin ottanut illan tavoitteeksi oppia heittämään letun. Viidentoista harjoituskerran (porukka alkoi jo seistä lautasen ojossa mun takana yrittäen saada kiinni ilman halki lentäviä räiskäleitä) onnistuin viimein nappaamaan vihreän lätyskän takaisin pannulle. Itku pitkästä ilosta tuli sillä, että tämän viimein tapahduttua ei taikinaa ollut enää jäljellä. Noh, onpahan hyvä syy järjestää lettuilta uudelleen! Yhteinen siivouskin onnistui ilman suuria mutinoita (paistajat saivat jopa vapautuksen tästä kunniasta) Vatsat täynnä, enemmän ja vähemmän väsyneinä porukka kasautui sohville ja jutteli yöhyöhään. 

 Huoneen ovella talon vastaava nappasi vielä hihasta kiinni ja kiitti erinomaisesta ideasta. Oli kuulemma mukava nähdä ihmisten pysähtyvän hetkeksi ja tällaiset tilanteet ovat mitä ilmeisimmin tärkeitä UWC:n maailmassa. Yhteistuumin päätimme aloitta perinteen ja pitää seuraavan lettuillan kuukauden päästä.

On se kiva kun saa joskus jotain hyödyllistä aikaan!

Ja sitten perjantai-iltana tarjoutui "ainutlaatuinen mahdollisuus". 

Dale-partyt järjestetään kerran syksyllä ja kerran keväällä Dalen vanhassa leffateatterissa. Kaikki lähikylien nuoret kerääntyvät sinne ja tämä antaa UWC:läisille mahdollisuuden päästä tutustumaan heihin.

Siinä sitten illalla taiteilin jotain ihmeellistä päälleni ja tukkaan. Rastat sain asettumaan parin epämääräisen umpisolmun ja kieputuksen avulla. Ihme kyllä yhdenkään ponarin apuun en joutunut turvautumaan ja lopputulokseen olin oikein tyytyväinen. 

Juhliin pääsymaksu oli 50 kruunua, joka sinänsä ei päätä huimannut. Intoa puhkuen lähes 30 UWC:n opiskelijaa ahtautui bussiin ja körötteli tapahtumapaikalle. 

Totuus oli jotain AIVAN muuta.

Bileet olivat järkyttävä floppi!!

Enimmäisen tunnin ajan DJ soitti norjalaista purkkapoppia järkyttävän hiljaa. Paikalla ei ollut YHTÄKÄÄN Dalelaista, vain me UWC:n ihmiset. Tunnelma oli kuolleempi kuin koskaan aiemmin ja muistutti ala-asteen discoa. Vasta puoli kahdentoista kieppeillä ihmisiä alkoi saapua, muttei sekään paljon tilannetta pelastanut.

Kahdeltatoista lähdimme viimeisellä kimppakyydillä takaisin mielessä vain yksi asia;

EI ENÄÄ IKINÄ!!

Kaikille kotona odotaville juorunhaluisille ihmisille kerrottiin kaunistelematon totuus ja varoiteltiin osallistumasta. Jokalauantaiset tanssipartyt Hoghissä ovat NIIN paljon paremmat. Ainoana plussana voisimme pihistää elokuvateatterin savu- ja laser-effektit mutta siihen se jäisikin.

Omat bileet mustikka, muut bileet..... Pannukakku! :DD

Ja juuh tässä siis tämmöisiä kuulumisia, ANTEEKSI että on kestänyt!!

Palaillaan taas (tällä kertaa hieman lähempänä)!!

10.9.2012

MAAAAALIIIIIII!!!

Normaalisti siis TODELLAKIN ykkösvuotisten ja kakkosvuotisten opiskelijoiden välillä on syvä kuilu. Ruokalassa pari epäonnekasta ykkösvuotista oli istahtanut kakkosten pöytään radikaalein seurauksin. KUKAAN ei uskalla uhmata toistaan ja katsekontaktien välttelysäännöstä piittaamattomat palautetaan ruotuun voimakeinoin!

No ei nyt vaineskaan, mut näinkin VOISI olla! Viime vuoden ykköset (eli meidän kakkoset) puki vuosikurssien välisen jännitteen nerokkaaksi videoklipiksi:

http://www.youtube.com/watch?v=2f7U6fQKJFk&feature=related

Ja tänä(kin) vuonna saimme mahdollisuuden tavoitella tasa-arvoasemaa jalkapallopelin kautta. Koulupäivän jälkeen kaksi bussilastillista pelaajia ja kannattajia suuntasi Flekken kentälle ratkomaan välejään.

Ensimmäisen pillinvihellyksen jälkeen alkoi sade.

Ykkösvuotisten valtava kannustusjoukko keräsi voimiaan ja valmistautui äänihuulia kiduttavaan koitokseen. Jostain ilmestyi epämääräinen kupinpohja mustaa maalia ja pian kaikkien poskipäitä koristi sotamaalaus. Osa pelaajista piti ylipuhua (eikä osalta siltikään löytynyt tarpeeksi urheilumieltä) koitokseen, mutta komean näköinen tiimimme joka tapauksessa oli. 

Pelaajien lämmitellessä taustajoukkojen keskuudessa kiersi huhu viimevuoden tuloksista. Joku oli kuullut joltain, joka oli puhunut huonekaverinsa kanssa, joka oli pelannut viime vuonna, että

 rakkaat rehentelevät kakkosvuotisemme olivat hävinneet 13-2 nykyisille kolmosillemme. Tämä uutinen kirvoitti chearleadereista eläimellisen huutokuoron ohijuoksevalle vastakkaisen joukkueen maalivahdille, joka lehahti kauttaaltaan punaiseksi.


Pelin alettua tänä villiananas sai vaalittavakseen mitä upeimman järjestelmäkameran. Pikkulapsi karkkikaupassa- intoa puhkuen kentän reunalla hiipottava töyhtöpää stimuloi nauruhermoja kakkosten keskuudessa tahtomattaankin. Pelin seuraaminen objektiivin läpi ei haitannut laikaan ja kerrankin oli hyvä syy seistä aivan maalin vieressä. 

Oli se nyt sitten kenen Sherlocin idea hyvänsä, kannustusjoukkomme läysivät vastapuolen heikkouden. Aina täpärän paikan tullen huutokuoro tivasi pelaajien EE:n (valmistumista edellyttävä pidennetty essee) edistymisvaihetta.

Paljasjalkainen suomalainen

Päätuomarina toimiva rehtori oli tarkkana "puhtaasta pelistä" (tästä huolimatta Prinssi vietti enemmän aikaa ilmassa kuin ruohon pinnalla) ja teatteriopettajamme Peter (oikealla) hoiteli vahtaamista kentän reunoilta.

Yli tunnin vihmassa seisoskelun jälkeen tukijoukkojen huudot hiljenivät. (Ihmemaan Liisaa ja Latinaa lukuunottamatta) Kaksi määrätietoista espanjanpulputtajaa puhuivat pahaa vastapuolesta ja tanssivat ihmeellisiä hetkutustanssejaan ihan vain lämpimikseen.
Ainoan (lähes melkein) suojan antava vaihtopenkki oli täynnä entisiä energisiä huutosakkilaisia, jotka taipuivat mitä ihmeellisimpiin kasoihin yrittäessään jakaa ruumiinlämpönsä rippeitä.
Ajattelevaisena (sateenkestävä takki, kolmet lapaset, kaksi huivia ja ylimääräinen pitkähihainen) ja hyvin varusteltuna tämä villiananas jaksoi hyppiä ja huutaa viime sekunneille asti.
3-1 kakkosille...

EI SENTÄÄN HÄVITTY YHTÄ RAUKKAMAISIN NUMEROIN!

Ihan kohtalaisen iloisina (enimmäkseen lämpimän bussin saapumisesta) koko sakki saapui koululle.

ENSI VUONNA REVANSSI!!