Tässä pikkuhiljaa itsekin voisi todeta että päivittäinen kirjoittelu ei oikein ole mahdollista... Niinpä anteeksi pyydellen ilmoitan että uusia kirjoituksia tulee pari viikossa tästä päivästä lähtien! ^^
Noin.
Nyt kun nöyristelyt on hoidettu alta pois, päästään vihdoinkin asiaan!
Tällä viikolla on juhlittu ja juhlittu syystä jos toisestakin.
Mun ihanaisen kakkosen Johannan syntymäpäivät oli ensimmäisenä vuorossa.
Kortin oli askarrellut eestiläistyttö. Kivoilla kommenteilla peitetty Olavinlinnaa suomiväreillä esittävä kortti oli mukava muisto jo sinänsä... (tosin jos sen käänsi ympäri, siluetti muistutti porsasta) Pojat olivat vielä tehneet oikein suloisen videon, jossa jokainen sai tunnustaa rakkautensa omalla kielellään. Valtavia naurunremakoita yleisössä aiheuttivat mm. supernopeudella höpöttävä tiibetiläinen oppilas, jonka suu kävi ja teksityksissä luki vain "tiibetiläinen rakkaustarina". Seuraavaan vatsalihaksia kiduttavaan kikatuskohtaukseen oli aihetta tulisen latinon saadessa puheenvuoron. Kiinalaista suippohattua pidellen kovan selityksen tekstitykset totesivat yksinkertaisesti:"Hablanbabalahablablablanbabconehathabalanbabalanhalahablan...."
Kun videon katselusta hengissä selvittiin oli aika tuhota kakku, joka katosikin parissa sekuntissa. Monet kiitokset saivat ananaksen lähes vaihtamaan väriä :D
Parin päivän päästä saapui turhautuneisuus. Liikaa läksyjä, liikaa kiireitä, liian vähän ihmisiä. Pienen hetkisen harkinnan jälkeen ajatus iski; LETTUKESTIT!
Mikä mahtava tapa yhdistää talon ihmiset mukavan asian ympärille! Parin tunnin päästä Norjatalon etuovessa nähtiinkin lappu "Norway house pancake-evening!! BE THERE!!"
Kun sitten kolmen litran lettutaikinoita Tietsikkamiehen kanssa sekottelin, sattui Ihmemaan Liisa kulkemaan ohi. Hetken touhua katseltuaan hän totesi miten ikävää on että letut ovat aina samanlaisia. Olisi mukavaa saadaa välillä jotain oikein erityisiä lettuja. Tämä kommentti pisti villiananaksen rattaat raksumaan. Huoneen 103 tarvikekaapissa oli ainakin OLLUT elintarvikevärejä...
Hmmmm.....
Miksipäs ei?
Ja näiden aatteiden tuloksena oli lettuilta vihreiden ja pinkkien lettujen tähdittämänä!
Ns. "harjoittelulettu" eli ihka ensimmäinen oli hiukan rakkaudella epämuodostunut mutta lopuista tuli aivan oivallisia! (Ainakin nauruista ja hyvästä mielestä päätellen :))Kahdesaan siinä Tietsikkamiehen kanssa hoideliin paistelupuolta ja koko Norjatalon väki riemuitsi. Lämpimän Nugatin (paikallinen suklaa-pähkinälevite) leijaili kaikkialla ja tunnelma oli katossa. Joku haki huoneestaan akustsen kitaran ja soitteli nurkkapöydällä istuen. Tuli jälleen aivan mahdottoman kotoisa fiilis.
Koska mikään ei koskaan ole tarpeeksi, olin ottanut illan tavoitteeksi oppia heittämään letun. Viidentoista harjoituskerran (porukka alkoi jo seistä lautasen ojossa mun takana yrittäen saada kiinni ilman halki lentäviä räiskäleitä) onnistuin viimein nappaamaan vihreän lätyskän takaisin pannulle. Itku pitkästä ilosta tuli sillä, että tämän viimein tapahduttua ei taikinaa ollut enää jäljellä. Noh, onpahan hyvä syy järjestää lettuilta uudelleen! Yhteinen siivouskin onnistui ilman suuria mutinoita (paistajat saivat jopa vapautuksen tästä kunniasta) Vatsat täynnä, enemmän ja vähemmän väsyneinä porukka kasautui sohville ja jutteli yöhyöhään. 
Huoneen ovella talon vastaava nappasi vielä hihasta kiinni ja kiitti erinomaisesta ideasta. Oli kuulemma mukava nähdä ihmisten pysähtyvän hetkeksi ja tällaiset tilanteet ovat mitä ilmeisimmin tärkeitä UWC:n maailmassa. Yhteistuumin päätimme aloitta perinteen ja pitää seuraavan lettuillan kuukauden päästä.
On se kiva kun saa joskus jotain hyödyllistä aikaan!
Ja sitten perjantai-iltana tarjoutui "ainutlaatuinen mahdollisuus".
Siinä sitten illalla taiteilin jotain ihmeellistä päälleni ja tukkaan. Rastat sain asettumaan parin epämääräisen umpisolmun ja kieputuksen avulla. Ihme kyllä yhdenkään ponarin apuun en joutunut turvautumaan ja lopputulokseen olin oikein tyytyväinen.
Juhliin pääsymaksu oli 50 kruunua, joka sinänsä ei päätä huimannut. Intoa puhkuen lähes 30 UWC:n opiskelijaa ahtautui bussiin ja körötteli tapahtumapaikalle.
Totuus oli jotain AIVAN muuta.
Bileet olivat järkyttävä floppi!!
Enimmäisen tunnin ajan DJ soitti norjalaista purkkapoppia järkyttävän hiljaa. Paikalla ei ollut YHTÄKÄÄN Dalelaista, vain me UWC:n ihmiset. Tunnelma oli kuolleempi kuin koskaan aiemmin ja muistutti ala-asteen discoa. Vasta puoli kahdentoista kieppeillä ihmisiä alkoi saapua, muttei sekään paljon tilannetta pelastanut.
Kahdeltatoista lähdimme viimeisellä kimppakyydillä takaisin mielessä vain yksi asia;
EI ENÄÄ IKINÄ!!
Kaikille kotona odotaville juorunhaluisille ihmisille kerrottiin kaunistelematon totuus ja varoiteltiin osallistumasta. Jokalauantaiset tanssipartyt Hoghissä ovat NIIN paljon paremmat. Ainoana plussana voisimme pihistää elokuvateatterin savu- ja laser-effektit mutta siihen se jäisikin.
Omat bileet mustikka, muut bileet..... Pannukakku! :DD
Ja juuh tässä siis tämmöisiä kuulumisia, ANTEEKSI että on kestänyt!!
Palaillaan taas (tällä kertaa hieman lähempänä)!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti